
Kun keskustelet toisen ihmisen kanssa aistitko hänen tunteensa? Pystytkö peilaamaan hänelle kuinka hän keskustelun aikana siirtyy tunteesta toiseen? Uskallatko sanoittaa hänen tunteensa ääneen?
Viime viikonlopun valmennuksen mielenräjäyttävin kokemukseni oli huomata, että pystyn tunnistamaan coachattavani tunteet. Miten sain yhteyden omaan intuitiooni?
1. Täydellinen läsnäolo. En ole koskaan oikeasti ymmärtänyt mitä "global listening" tarkoittaa. Kuuntelemista kaikilla aisteilla ja täysin keskittyneenä coachattavaan. No entä sitten? "Nothing happens." Tärkeintä on oman pään tyhjentäminen turhista ajatuksista tai kysymyksistä. Täydellinen läsnäolo. On turha miettiä seuraavaa kysymystä ennen kuin olet kuunnellut, ymmärtänyt ja aistinut mitä coachattava sanoo. Kiire tappaa läsnäolon.
2. Rohkeus sanoa se mitä näen, kuulen ja aistin. Olen toki aiemminkin aistinut ihmisten epävarmuuksia tai pelkoja, kun olen keskustellut heidän kanssaan. En ole koskaan sanonoittanut niitä, koska se ei ole tavanomaista. Iloa on helppo vahvistaa. Nyt kun kaikkien tunteiden peilaaminen asetettiin tavoitteeksi kokemus coaching keskustelujen syvyydestä ja intensiivisyydestä kasvoi aivan uskomattomalle tasolle. Tehtävämme oli "blurp" eli möläyttää se mitä aistimme. Tehokasta mutta epämukavaa (aluksi).
"The intuitive mind is a sacred gift and the rational mind is a faithful servant. We have created a society that honors the servant and has forgotten the gift. "
Albert Einstein
Unohdetaan kiire hetkeksi ja ollaan enemmän läsnä toisillemme ilman omaa agendaa ja uskalletaan myös kysyä miltä toisesta tuntuu. "Kun puhuit tilanteestasi niin olit tosi onnellinen/surullinen. Mitä se kertoo sinulle?"
Jos olet kiinnostunut Co-Active coachingista menetelmänä ja haluat vaihtaa ajatuksia tai demon, ole yhteydessä!
Marika <3
Comentarios