Mikä on elämän tarkoitus?


Toisin sanoen miksi minä elän? Elämän tarkoituksesta on aikojen saatossa rakentunut filosofinen mysteeri. Katsontakannasta riippuu kuinka monimutkainen tämä kysymys on; onko elämällä ulkoapäin annettu tarkoitus vai rakentuuko se jokaisen meistä sisäiselle maailmalle. Tässä blogissa käsittelen asiaa jälkimmäisen mukaan. Viime viikonlopun valmennuksen jälkeen tuntuu, että elämän tarkoituksen määritteleminen on yhtä helppoa kuin puuron syöminen aamupalaksi. Ei salatiedettä eikä mystiikkaa.

Mikä sitten on elämän tarkoitus? Yksinkertaisimmallaan elää merkityksellinen ja onnellinen elämä, joka tarkoittaa meille kaikille henkilökohtaisella tasolla hieman eri asioita. Uskon, että meillä jokaisella on uniikki elämäntarkoitus, joka kehittyy ja muovautuu elämän aikana ja omiin kokemuksiin perustuen. Meillä on oma persoonamme, omat vahvuutemme, mielenkiinnon kohteet ja intohimot. 

Elämän tarkoitus liittyy läheisesti omien arvojen tunnistamiseen ja niiden mukaan elämiseen. Mikä on minulle merkityksellistä elämässä ja mikä on toimintani vaikutus ympäröivään maailmaan? Mielestäni elämän tarkoitus filosofisesta näkökulmasta on tavallaan sekoittanut ajatuksemme tarkoituksestamme oikeassa elämässä ja arjessa, jota elämme. Ilman muuta tietotulvan ja valintojen äärellä hämäännymme ja kaipaamme auttavaa kättä elämää ohjaavien asioiden selventämiseksi. Mutta elämästä ei kannata tehdä sen monimutkaisempaa kuin se on.

Miten voit löytää oman elämäsi tarkoituksen? Kuten jo yllä mainitsin ota ensi selvää omista arvoistasi eli mikä sinulle on tärkeää elämässäsi. Mieti tilanteita, joissa olet tuntenut eläväsi täysillä  ja omaa unelmaasi. Mitä olet tehnyt? Kenen kanssa? Mitä tapahtui? Mitä arvoja toteutit? Näitä elämän "huippuhetkiä" tarkastelemassa voit löytää oman elämäsi tarkoituksen ja muodostaa siitä vaikkapa lauseen "Minä olen valo, joka auttaa muita löytämään oman polkunsa elämässä".

Et varmaan ylläty, jos kerron, että minun elämäni tarkoitus on auttaa muita ihmisiä löytämään oma merkityksensä maailmassa, kannustaa, haastaa ja tukea matkan varrella. Kun tiedän tämän, se ohjaa minua tekemään valintoja ja tiedostan mikä tekee minun elämästäni onnellisen. Oma hyvinvointini on kiinni näistä valinnoista. Elämämme on siis omissa käsissämme, joten uskallatko sinä ottaa siitä ohjat? Oman polun seuraaminen vaatii rohkeutta. 


Haluatko selvittää oman elämäsi tarkoituksen? Ota yhteyttä niin jutellaan!

Marika <3


Our deepest fear is not that we inadequate. Our deepest fear is that we are powerful beyond measure. It is our light, not our darkness that most frightens us. We ask ourselves, "who am I to be brilliant, gorgeous, talented, and fabulous?" Actually who are you not to be?


You are a child of God. You playing small does no serve the world. There is nothing enlightened about shrinking so that other people wont't feel insecure around you. We were born to manifest the glory that is within us. And as we let our light shine we unconsciously give other people permission to do the same. As we are liberated from our own fear, our presence automatically liberates others.


Marianne Williamson (Nelson Mandela käytti näitä sanoja 1994 virkaanastujaispuheessaan)

Privacy Policy
 

© 2020 by Marika Nikkinen Coaching/Ränch Marketing

Interested in Conscious Leadership & Self-Development?
  • White Facebook Icon
  • White Twitter Icon
  • White LinkedIn Icon
  • White Instagram Icon