• Marika Nikkinen

Ahdistus kaikessa kauneudessaan

Minulla oli kunnia vierailla kognitiivisen käyttäytymisterapeutti Pirita Jaaksin juontamassa Kipupiste radio-ohjelmassa Sveriges Radio Finskalla puhumassa ahdistuksesta, sekä henkilökohtaiseen kokemukseen perustuen että työni puolesta. Ohjelma tuli juuri ulos, löydät sen täältä. Ahdistavaa tai ei 🙂, suosittelen Piritan ohjelmien kuuntelemista, aiheina mm. myös loppuunpalaminen ja masennus.


Kuva otettu pari päivää ennen äitini kuolemaa toukokuussa 2018 ystävän taidegallerian näyttelyssä.


Puhuminen ja kirjoittaminen ahdistuksesta on ahdistavaa, mutta koen, että se on todella tärkeää, koska olen itse oppinut paljon muiden ihmisten kokemuksista. Myös sen, että yksilöinä koemme asiat hyvin eri tavoin, en voi siis ymmärtää kenenkään toisen kokemusta ilman että kuuntelen häntä unohtaen oman tilanteeni. Itse työuuvuin 2015 eli siis diagnoosini oli keskivaikea masennus. Hävettävää ja noloa, eikö vaan? Olin kroonisesti uupunut esimies, kahden pienen lapsen äiti ja puoliso. Pian diagnoosini jälkeen vanhempi lapseni, silloin viisivuotias, sairastui 1. tyypin diabetekseen. Valvoimme hänen verensokereitaan vuoden ajan noin 3-7 kertaa yössä, kunnes saimme insuliinipumpun ja tilanne rauhoittui. Ajattelin silloin elämän olevan voiton puolella, mutta äitini sairastui syöpään ja kuoli vuosi sairastumisesta.


Samaan aikaan krooninen uupumus ja masennus vaihtuivat ahdistukseen ja paniikkihäiriöksi. Äidin sairastuminen oli raskas prosessi, hän vietti viimeiset yhdeksän kuukautta saattohoidossa Kuopiossa. Seuranani oli monenlaisia tunteita vihasta rakkauteen. Äitini oli sairaalassa Kuopiossa, minä perheeni kanssa asuimme pääkaupunkiseudulla. Surutyö oli raskas prosessi, koin olevani yhteiskunnan ulkopuolella, epäkelpo mihinkään oman suruni ja uupumukseni kanssa. Halu selviytyä, terapia, coaching, perhe ja ystävät pitivät minut elämässä kiinni ja suoritin coaching sertifiointini samaan aikaan. Työpaikkani tuki minua kaikin tavoin, olen siitä kiitollinen, mutta jälkiviisaana ajattelen, että olisin voinut päästää irti työstä, jotta olisin voinut tukea omaa toipumisprosessiani paremmin. Olin ajoittain sairaslomalla ja viimeisen vuoden tein töitä kolme päivää viikossa. Henkinen pahoinvointi vaikutti myös fyysiseen hyvinvointiin, sairastelin jatkuvasti, sain rasitusastman ja jouduin lopettamaan sykettä kohottavan urheilun, koska kehoni stressitila oli aivan järkyttävä. Tunnin liikunta saattoi tarkoittaa kahden vuorokauden päänsärkyä ja migreenia sängyn pohjalla. En toki tajunnut tätä silloin, vaikka merkit olivat selvät. Kaikki mitä oli joskus ollut, urheilullinen ja menestynyt, tuntui katoavan. Painoni nousi ennätyslukemiin. Häpesin itseäni pitkään, koska en pystynyt suoriutumaan (suorittamaan) elämää, kuten kaikki muut tuntuivat tekevän. Sain myös ympäriltäni erikoisia viestejä siitä, miten uupuneen ihmisen ei tulisi tehdä mitään kivaa tai antoisaa, koska se tarkoittaa ettei ole riittävän uupunut. On surullista, että joku voi olla toisen uupumuksesta, masennukseta ja ahdistuksesta kateellinen. Onneksi työterveyslääkärini kannusti siihen.


Mutta kuten aina, jos vain haluamme, voimme kääntää haasteet oppimiseksi ja ne vievät meitä eteenpäin elämässä. Kaikki mitä koin ja tunsin sai minut pysähtymään ja todella punnitsemaan mikä on minulle tärkeää elämässä. Katkeruuden sijaan valitsin elää. Halusin tehdä elämässäni niitä asioita, joista olen innostunut. Yksi niistä oli coaching sertifiointi, valmennuksen aikana oma suuntani kristallisoitui ja otin pieniä askelia tulevaisuutta kohden. Pohdin usein, onko missään mitään järkeä. Etuaivolohkoni oli poissa pelistä, en voinut ajatteleminen sattui. Deepak Chopran meditaatiot olivat iltaisin unilääkkeeni. Tuntui, ettei mikään unimäärä riittänyt pään sumuisuuden selvittämiseen. Mutta pienin askelin etenin,intuitioni viestitti, että kaipaan rauhallista, palauttavaa liikuntaa, joten aloitin kundaliinijoogan. Se oli parasta, mitä minulle tapahtui siinä vaiheessa, koska hengitysharjoitusten ja meditaation avulla opin kuuntelemaan kehoni viestejä ja opettelin ja opettelen edelleen toimimaan niiden mukaan. On helppo vastustaa omia tuntemuksia ja toimia kuten aina on toimittu.


Nyt viisi vuotta myöhemmin voin hyvin, mutta keskityn joka päivä omaan hyvinvointiini. Nykyajan elämä on hektistä ja ärsykkeitä on joka paikassa. Tarvitsen ja otan aikaa itselleni, omalle hyvinvoinnilleni. En halua enää joutua samaan oravanpyörään. Se ei myöskään ole helppoa, koska täytyy pois oppia vanhoista selvitymiskeinoista ja tavasta elää.


Olen oppinut, että haasteet ovat elämän koulu ja niiden merkityksen ymmärtäminen on tarkoitus. Olen pohtinut paljon, miten voimme valmistautua paremmin elämän tuomiin vastoinkäymisiin. Vastausta ei ole, mutta puhuminen, jakaminen ja ymmärtäminen kehittävät tunnetyötaitoja. Tunteet ovat keskiössä kriisissä, niitä ei tule piilotella etenkään itsellään. Tunteet ovat täällä ohjaamassa meitä eteenpäin, viitoittamassa tietä. En koskaan aiemmin ole tiennyt mitään surutyöstä, mutta nyt tiedän. En tiennyt miltä tuntuu kun oma lapsi sairastuu lopuksi elämäänsä, tai kun rakas ihminen kuolee. Kallisarvoisia kokemuksia. Ymmärrän nyt elämää paljon paremmin ja olen valmiimpi kuin koskaan ja silti taistelen joka päivä.


Valoa pimeyteen,

Marika


P.S. Sain muuten kunnian lukea Kipupiste ohjelman trailerin Sveriges Radio Finskalle, ääneni on siis tuntematon kuuluisuus ruotsinsuomalaisten keskuudessa 😃

.

Recent Posts

See All

Privacy Policy
 

© 2020 by Marika Nikkinen Coaching/Ränch Marketing

Interested in Conscious Leadership & Self-Development?
  • White Facebook Icon
  • White Twitter Icon
  • White LinkedIn Icon
  • White Instagram Icon